Historiamme

Vuonna 1674 perustettu Stockholms Auktionsverk on maailman vanhin yhä toiminnassa oleva huutokauppakamari. Olemme myyneet barokki-, rokokoo- ja kustavilaistyylisiä esineitä siitä asti, kun ne olivat oman aikansa käyttöesineitä.


Stockholms Auktionsverk

 

Aloitteen Stockholms Auktionsverkin perustamiseksi teki Tukholman ylikuvernööri vapaaherra Claes Rålamb vuonna 1674. Olemme maailman vanhin edelleen toiminnassa oleva huutokauppakamari. Olemme myyneet barokki-, rokokoo- ja kustavilaistyylisiä esineitä siitä asti, kun ne olivat oman aikansa käyttöesineitä. Vuosisatojen saatossa meillä on ollut useita merkittäviä asiakkaita, esimerkiksi Kaarle XI Kustaa, Kustaa III, Carl Michael Bellman, August Strindberg ja Selma Lagerlöf.

Nykyään Stockholms Auktionsverk on yksi Pohjoismaiden tärkeimmistä taiteen, taidekäsitöiden ja vanhemman ja uudemman antiikin kauppapaikoista. Tukholmassa toimimme kolmessa eri toimipaikassa – Östermalmilla Nybrogatan 32:ssa, missä pidämme isoja laatu- ja erikoishuutokauppoja, sekä Magasin 5:ssä Frihamnenissa ja Globenin lähellä Slakthusgatan 22:ssa, missä järjestämme verkkohuutokauppoja.

Stockholms Auktionsverkillä on Göteborgissa ja Malmössä sivuliikkeet, joissa asiakkaamme voivat myös tehdä tarjouksia huutokaupoissamme. Stockholms Auktionsverkillä on edustajat Lontoossa, Pariisissa, New Yorkissa, Brysselissä, Hampurissa ja Genevessä. Kansainvälisistä asiakkaista, kauppiaista, keräilijöistä ja muista kontakteista koostuva laaja verkostomme kasvaa jatkuvasti.

Stockholms Auktionsverk järjestää vuosittain suuret laatuhuutokaupat, joiden teemat ovat Moderni taide, Nykytaide ja Klassinen – sekä lisäksi erikoishuutokauppoja, joissa myydään mm. Muotia sekä Kirjoja, karttoja ja käsikirjoituksia. Stockholms Auktionsverk on markkinoiden ainoa huutokauppakamari, joka järjestää kirjojen erityishuutokauppoja (1600-luvulle juontava perinne).

Stockholms Auktionsverk on järjestänyt vuodesta 1995 erittäin suosittua Antiikkikoulua, johon osallistuu vuosittain noin 500 taide-, taidekäsityö- ja antiikkialan opiskelijaa. Antiikkikoulu järjestää runsaasti erilaisia opintomatkoja, luentoja ja muita tilaisuuksia ja tapahtumia.

Stockholms Auktionsverkiä voikin pitää ruotsalaisen ja kansainvälisen kulttuurihistorian pörssisalina. Liiketoimintamme perustuu luottamukseen, osaamiseen, perinteeseen ja henkilökohtaisiin kontakteihin. Palveluksessamme on noin kolmekymmentä erilaisten erikoisalueiden koulutettua asiantuntijaa, jotka ovat perehtyneet erilaisiin kulttuureihin, taiteen epookkeihin, taidekäsitöihin ja antiikkiesineisiin.