Menestyksekäs Modern Art & Design huutokauppa Helsingissä

Kansainvälinen kiinnostus suomalaista muotoilua kohtaan on kasvamassa. Sunnuntain huutokaupassa suomalaista keramiikkaa huudettiin jälleen ulkomaille, varsinkin japanilaiset keräilijät olivat jälleen innokkaita. Huutokaupassa myytiin useita Rut Brykin teoksia, muun muassa yli metrin leveä keramiikkareliefi joka nousi 29 500 euroon ja teos “Ruusupuu” joka nousi 11 000 euroon. Muita kohokohtia olivat Tapio Wirkkalan hopeaesineet, Paavo Tynellin valaisimet ja Märta Blomstedtin ”Aulanko”-nojatuoli, joka myytiin 11 800 eurolla.

Suomalainen moderni taide menestyi myös hyvin; Tove Janssonin “Ahvenanmaan maisema” lopullinen hinta oli 81 000 euroa ja Juhani Linnovaaran maalaus “Holiday” myytiin 52 000 euron maailmanennätyshinnalla. Lisäksi ostajia kiinnosti Björn Weckströmin suunnittelemat kultakorut, esimerkiksi kaula- ja rannekoru joiden lopullinen hinta nousi 3 300 euroon.

Laajan kansainvälisen asiakaskunnan myötä saamme myös nostetta suomalaiselle taiteelle ja designille, sanoo designasiantuntija Dan von Koskull.

Onko sinulla esineitä myytäväksi? Asiantuntijamme auttavat sinua mielellään:


BJÖRN WECKSTRÖM. COLLIER OCH ARMBAND, 14K guld, Lapponi...
2745911

BJÖRN WECKSTRÖM. COLLIER OCH ARMBAND, 14K guld, Lapponi...

Korkein tarjous 2 634 EUR
Näytä lisää
RUT BRYK. KERAMIKRELIEF. Rosenträd, Signerad Bryk.
2755385

RUT BRYK. KERAMIKRELIEF. Rosenträd, Signerad Bryk.

Korkein tarjous 8 500 EUR
Näytä lisää
RUT BRYK. KERAMIKRELIEF, 2 delad, signerade BRYK.
2755428

RUT BRYK. KERAMIKRELIEF, 2 delad, signerade BRYK.

Korkein tarjous 22 500 EUR
Näytä lisää
REIDAR SÄRESTÖNIEMI. "Raivoisa ilves", (1981), öljy ja ...
2758239

REIDAR SÄRESTÖNIEMI. "Raivoisa ilves", (1981), öljy ja ...

Korkein tarjous 22 500 EUR
Näytä lisää
TAPIO WIRKKALA. BÄGARE, 6 st, silver, Kultakeskus, Tava...
2766362

TAPIO WIRKKALA. BÄGARE, 6 st, silver, Kultakeskus, Tava...

Korkein tarjous 6 690 EUR
Näytä lisää
TAPIO WIRKKALA. GOLVLAMPOR, 2 st. K10-47, Idman Ab, 196...
2788792

TAPIO WIRKKALA. GOLVLAMPOR, 2 st. K10-47, Idman Ab, 196...

Korkein tarjous 16 000 EUR
Näytä lisää
TAPIO WIRKKALA. FANERFAT. Signerad TW. 1950-tal.
2651042

TAPIO WIRKKALA. FANERFAT. Signerad TW. 1950-tal.

Korkein tarjous 1 539 EUR
Näytä lisää
PAAVO TYNELL. BORDSLAMPA. Taito Oy, 1940-tal.
2698644

PAAVO TYNELL. BORDSLAMPA. Taito Oy, 1940-tal.

Korkein tarjous 19 500 EUR
Näytä lisää
TOVE JANSSON. "Åländskt landskap", signerad samt datera...
2715588

TOVE JANSSON. "Åländskt landskap", signerad samt datera...

Korkein tarjous 65 000 EUR
Näytä lisää
MÄRTA BLOMSTEDT (1899-1982). FÅTÖLJ, Aulanko-modellen. ...
2733027

MÄRTA BLOMSTEDT (1899-1982). FÅTÖLJ, Aulanko-modellen. ...

Korkein tarjous 9 500 EUR
Näytä lisää
JUHANI LINNOVAARA. "Holiday", signerad samt daterad 77-...
2734779

JUHANI LINNOVAARA. "Holiday", signerad samt daterad 77-...

Korkein tarjous 40 000 EUR
Näytä lisää