Tietoa meistä
Stockholms Auktionsverk on maailman vanhin huutokauppatalo. Vuonna 1674 perustettu huutokauppatalo toimii merkittävänä ruotsalaisen ja kansainvälisen kulttuurihistorian kauppapaikkana. Kolmen Tukholmassa sijaitsevan toimipisteen lisäksi yhtiöllä on sivuliikkeet Göteborgissa, Malmössä, Helsingborgissa, Helsingissä, Hampurissa, Düsseldorfissa ja Kölnissä.
Maailman vanhimpana huutokauppatalona Stockholms Auktionsverk on merkittävä kulttuuriperintöalan toimija, jolla on vaikuttava historia. Olemme myyneet barokki-, rokokoo- ja kustavilaisesineitä jo niiden ollessa oman aikakautensa käyttöesineitä. Vuosisatojen saatossa merkittäviin asiakkaisiimme ovat lukeutuneet mm. Kaarle XI Kustaa, Kustaa III, Carl Michael Bellman, August Strindberg ja Selma Lagerlöf. Huutokauppakamarimme 350-vuotisen historian pohjalta liiketoimintamallimme perustuu myös tulevaisuudessa pitkäjänteisyyteen ja kestävään ajatteluun. Tätä perintöämme vaalimme ylpeydellä.
Nykyään Stockholms Auktionsverk on osa Auctionetia, jonka huutokauppa-alustalla on yli 900 000 rekisteröitynyttä käyttäjää yli 180 maasta. Digitaalisen toimintaympäristön lisäksi toimintamme perustuu edelleen pitkälti kasvokkain kohtaamiseen. Tilavissa toimitiloissamme pidämme huolen siitä, että jokainen asiakkaamme saa henkilökohtaista palvelua asiantuntijoiltamme. Palvelemme ja autamme asiakkaitamme kunnioittavasti ja hienotunteisesti elämän käännekohdissa niin kuolinpesien ja perinnönjakojen kuin uusien hankintojenkin kanssa.
Esineiden historia jatkuu niiden kulkiessa kauttamme uusille omistajilleen. Stockholms Auktionsverkillä on markkinoiden laajin asiantuntijajoukko, joka tuntee mitä erilaisimmat esinekategoriat. Toiminnassamme yhdistyvät esineiden syvällinen tuntemus sekä asiakkaista huolehtiminen. Suhtaudumme työhömme intohimoisesti ja jaamme mielellämme asiantuntemustamme. Stockholms Auktionsverkin asiantuntijat ovat omistautuneita työlleen, ja henkilöstön vaihtuvuus on meillä hyvin vähäistä. Tärkeimmät arvomme ovat asiantuntemus, asiakaskeskeisyys, kunnioitus ja innovointi. Asetamme asiakkaan aina keskiöön ja suhtaudumme arvoihimme vakavasti. Asiakkaamme pitävät meitäturvallisena ja ammattimaisena yhteistyökumppanina.
Teemme jatkuvasti töitä sen eteen, että voimme tarjota asiakkaillemme, niin myyjille kuin ostajillekin, parhaat kaupat ja parhaan asiakaskokemuksen. Visiomme ja missiomme on luoda asiakkaillemme yksilöllisiä premium-kokemuksia sekä Fine Art- että volyymisegmenteillä ja olla tulevaisuudessakin johtava toimija korkealaatuisen kiertotalouden alalla. Yhdistämme perinteet ja innovaation, asetamme uusia standardeja ja olemme sekä keräilijöiden että myyjien ensisijainen valinta. Näin olemme luomassa maailmaa, jossa kulttuuriperintöä arvostetaan, ja jossa sukupolvet kohtaavat.
Johtoryhmä

Mia Suazo Eriksson
Marketing Director

Richard Feigin
Director of Consignment and Sales

Hanna Hellberg
Asiantuntija – Site Manager Sickla

Veronica Wallin
Site Manager, Nybrogatan 32 and Magasin 5, Stockholm

Erik Bilén
Site Manager

Dan von Koskull
Johtaja Helsinki/Asiantuntija – Design & taidekäsityö